“The primary purpose of Aikido is spiritual development”
Aikido Doshu UESHIBA Moriteru
Aikikai Foundation
Luin yllä olevan lauseen Aikikai Europe -ryhmän facebook -sivuilta, ja pysähdyin hetkeksi miettimään sitä. Päädyin siihen, että Doshun mukaan kaikki aikidotekniikat, eri aikido-opettajat sekä harjoitusparit ovat tavallaan työkaluja meidän oman henkisen kasvumme polulla.
Aikidossa harjoittelun edistymistä mitataan vyökokeilla. Ne liittyvät kiinteästi aikidon harjoittelemiseen alusta lähtien. Aikuiset pystyvät suorittamaan vyöarvoja 6. kyun oppilasasteesta aina 4. danin mustaan vyöhön. Vyökokeessa näytetään tuomareiden edessä eri oppilas- tai opettajatasojen mukaisesti Suomen Aikidoliiton (SA) vahvistamien vyökoevaatimusten mukaiset tekniikat. Harjoittelijoiden tarkoituksena on näyttää tekniikoiden aikidomainen suoritustapa tuomareille kukin oman tyylinsä mukaisesti. Vastavuoroisesti tuomareiden velvollisuus on auttaa harjoittelijaa kehittämään omaa aikidotyyliänsä eteenpäin. SA:n tekninen valiokunta on uudistanut kyu-graduointivaatimukset vuonna 2019. Uudistuksen tarkoituksena oli siirtää aikidon oppimisen vastuuta harjoittelijalle itselleen ja nostaa myös seuraohjaajien merkitystä oppimisessa ja ohjaamisessa. Suoritettavien tekniikoiden määrää vähennettiin. Lisäksi jokaiselle kyu-tasolle määritettiin omat oppimistavoitteet ja suositeltavat tekniikat syventämään harjoittelua. Tällä haluttiin saada enemmän sisältöä niiden tekniikoihin harjoittelemiseen, jotka edelleen jäivät vyökoevaatimuksiin. Teknisesti nykyiset SA:n kyu-graduointivaatimukset vastaavat hyvin Hombu Dojon vastaavia vaatimuksia.
Aikidossa voi suorittaa vyöarvoja 4. danin mustaan vyöhön asti. Minimiaikoja noudattaen tähän menee noin 11 vuotta SA:n nykyisten vyökoevaatimusten mukaisesti. Tällä tasolla harjoittelijan pitäisi omata laaja käsitys aikidon harjoitteluun vaadittavista muodollisista perustekniikoista, osata soveltaa tekniikoita vapaasti, hallita useita hyökkääjiä yhtä aikaa ja tuntea vähintään perusteet aikidoon kuuluvista asetekniikoista. Lisäksi on tärkeää ymmärtää etäisyyden ja ajoituksen merkitys ja soveltaa niitä käytäntöön. Samoin on tarpeen myös osata liikkua suhteessa omaan pariin tai pareihin, säädellä omaa voimankäyttöä suorituksia tehdessä ja olla rento. Henkisen tietoisuuden edistymistä mittaavia asioita ovat oman keskittymisen säilyttäminen, rauhallisuus ja tietoinen läsnäolo suorituksia tehdessä. Kaiken tämän päälle olisi hyvin suositeltavaa olla aktiivinen aikidon järjestötoiminnassa, järjestää aikidonäytöksiä ja toimia opettajana vanhemmille ja uusille harrastajille.
Miksi aikidossa, päinvastoin kuin monessa muussa kamppailulajissa, ei ole enää teknisiä vaatimuksia 4. danin jälkeen? Useimmilla harjoittelijoilla on mahdollisuus saavuttaa vielä korkeampia vyöarvoja. Mitä meidän pitäisi silloin opetella siitä eteenpäin ja millä tavalla? Chiba Sensei pohtii Aikido Journal lehdessä julkaistussa päätoimittaja Stanley Pranin tekemässä haastattelussa aikidon erilaisia harjoittelun muotoja.
”Aikidossa on nykyisin paljon enemmän monimuotoisuutta kuin aiemmin. Jotkut ihmiset tekevät sitä terveyden, toiset filosofisten tai hengellisten näkökohtien vuoksi – kaikki nämä ovat hyviä tavoitteita. Jos aikidoa ajatellaan puuna, on kuitenkin tehtävä hyvin selväksi kuka ottaa lehtien ja oksien roolin ja kuka juuret ja rungon. Niin kauan kuin on ihmisiä, jotka ottavat juuret ja rungon tehtäväkseen, puu pysyy kiinteänä ja terveenä, ja oksat ja lehdet ilmestyvät. Silloin ei ole mitään syytä huoleen. Ihmisten tulisi pitää tämä mielessä ja välttää vaatimasta, että aikido ei saisi olla sellaista kuin se on nyt. Lehdet ovat lehtiä ja oksat oksia, ja ne ovat itsessään hienoja. Ne ovat puun osia. Mutta jonkun pitää myös ottaa vastuun juurien ja rungon ylläpidosta.”
Kun Chiba Sensei puhuu juurista hän viittaa siihen, että aikidon juuret ovat japanilaisissa itsepuolustus- ja taistelutaidoissa (Budõ, 武道). Hän lainaa O-Senseitä, joka on sanonut, että ”Aikido is budo” and ”Budo is aikido’s source of power.” Chiba Sensei jatkaa, että ” Jos unohdamme tämän, aikido muuttuu joksikin muuksi — ”elämisen taiteeksi” tai ”joogaa muistuttavaksi lajiksi.”
Perinteinen budon opiskelu jaetaan yleensä kolmeen eri kehitysvaiheeseen, joita kutsutaan nimillä Shu-Ha-Ri. Ne sisältävät sekä teknisen tason että henkisen tietoisuuden kehityksen.
1. Shu (守:しゅ ”säilyttää”, ”noudattaa”) — opetellaan asia — jäljitellään opettajaa ”orjallisesti”
2. Ha (破:は ”irtautua”, ”poiketa”) — sovelletaan asiaa — etsitään uusia näkökulmia jäljiteltyyn
3. Ri (離:り ”poistua”, ”erkaantua”) — asia on opittu — voidaan soveltaa asiaa intuitiivisesti
Kaikkien näiden vaiheiden opiskelu ja ymmärtäminen edellyttävät, että aiemmalla tasolla opittu asia unohdetaan täysin ennen kuin pystyy siirtymään eteenpäin. Olen aikaisemmassa blogissani antanut esimerkkejä siitä, minkälaista uken ja nagen välinen harjoittelu voisi olla eri Shu-Ha-Ri tasoilla aikidossa:
Shu -taso
Shu tasolla uke pyrkii ennakoimaan tulevaa tekniikkaa mahdollisimman paljon ja yrittää auttaa tekniikan onnistumista tekemällä ukemin usein itse ilman nagelta tulevaa kontaktia tai ohjausta. Uke myös antaa oman tasapainonsa nagelle ilman ajoitusta eikä yritä ottaa sitä takaisin. Tai sitten odottaa passiivisena, että tasapaino otetaan pois. Tällä tavalla harjoiteltaessa saattaa tuntua siltä, että ei ehdi tekemään mitään, ennen kuin uke on jo lähtenyt omaan ukemiinsa.
Toisaalta uke saattaa myös jäädä pitkäksi aikaa omiin asentoihinsa ja tekniikan jatkaminen vaatisi, että nage sekä ottaa, että antaa tasapainon ukelle ja sitten liikuttaa ukea, että ukemi on mahdollinen. Tällainen harjoittelu on hyödyllistä oman aikidoharjoittelun alussa, että molemmat oppivat liikkeen merkityksen, tasapainon vaihtelut parien välillä ja etäisyyden ja ajoituksen merkityksen.
Tästä pitäisi kuitenkin päästä eteenpäin muutaman vuoden kuluessa. Pidemmällä tähtäimellä tällaisen harjoittelun jatkaminen ei kehitä kummankaan aikidoa, koska ukella ei ole omaa aktiivista roolia tai tasapainoa hallittuun liikkeen jatkamiseen.
Ha -taso
Ha tasolla uke antaa ottaa oman tasapainonsa tietyllä ajoituksella. Nagen täytyy olla riittävän taitava havaitakseen oikean hetken ja käyttää se hetki oikein. Uke voi venyttää sitä hetkeä, ja tällä tavalla auttaa nagea tunnistamaan tuon hetken joustamalla omasta tasapainostaan esimerkiksi eteenpäin ilman, että ottaa uutta askelta. Askeleen ottaminen viestii nagelle tarpeesta uuden tasapainotilanteen luomisesta esimerkiksi liikuttamalla ukea. Tämä on ehdottomasti yleisin tapa harjoitella pitkälle edistyneiden parissa.
Jos tuntee harjoitusparinsa vuosikymmenien takaa, on olemassa riski, että harjoittelu voi kangistua kaavoihinsa. Tällöin molemmat pitäytyvät omissa rooleissaan eikä edistymistä tapahdu. Tällaiseen harjoittelutapaan saattaa kiinnittyä pitkäksikin aikaa, koska se näyttää ulospäin dynaamiselta ja tehokkaalta. Harjoittelussa kiinnitetään huomiota yhä pienempiin asioihin, joilla oikeasti on hyvin vähän tekemistä uuden oppimisen kanssa.
Uuden oppimista tapahtuu vuorovaikutuksessa, jossa sallitaan virheitä, kohdataan ongelmat ja yritetään ratkaista ne siinä pienessä hetkessä, jonka aikana tasapainon pois ottaminen on mahdollista.
Ri – taso
Ri tasolla uke suojelee omaa keskustaansa horjutukselta. Kun ukea horjutetaan hän yrittää korjata oman tasapainonsa reagoimalla tilanteeseen luonnollisella liikkeellä ja pyrkii tilaisuuden tullen ottamaan nagen tasapainon. Jos uke pystyy ottamaan oman tasapainonsa takaisin, nagen tehtävänä on liikuttaa ukea niin pitkään, että hän pystyy yrittämään uudelleen horjutusta. Tällaisessa harjoittelussa ei ole kysymys taistelusta, vastakkainasettelusta tai oman tahdon toteuttamisesta.
Molempien osapuolten liikkeiden tulisi olla luonnollisia, pehmeitä ja mahdollisimman rentoja. Samanaikaisesti niissä pitäisi näkyä horjutuksen ja tasapainon välinen yhteys sekä liikkeen lopetus. Liike loppuu ulkoapäin katsottuna heittoon. Tässä hetkessä nagen pitäisi tuntea liikkeen muodostama tyhjä tila, johon uken liike viedään ja josta se voidaan suunnata poispäin nagen keskustasta. Tällä tasolla harjoittelua hyvin kuvaava piirre on sekä uken että nagen liikkeiden ennalta suunnittelemattomuus. Tämä termi on myös ehdotettu lisättäväksi 4. danin oppimistavoitteisiin. Dan-arvojen oppimistavoitteiden uudistaminen on käynnissä SA:n teknisessä valiokunnassa.
O-Sensei kuvaa aikidon harjoittelua korkeimmalla tasolla seuraavasti:
The techniques of aikido changes constantly; every encounter is unique, and the appropriate response should emerge naturally. Today’s techniques will be different tomorrow. Do not get caught up with the form and appearance of a challenge. Aikido has no form – it is the study of the spirit. O Sensei Ueshiba, Morihei
Ylla oleva lainaus voisi olla esimerkki siitä, minkälaista meidän oman aikidomme pitäisi olla Ri-tasolla.
Tai ainakin meille jokaiselle muodostuu aikidoharjoittelun myötä ennemmin tai myöhemmin oma käsitys siitä, mitä O-Sensein lause oikein tarkoittaa.
O-Sensein mukaan aikidon syvällinen ymmärtäminen vaatii ensin budon ymmärtämistä, mutta aikido menee pidemmälle kuin budo. Kaikkien ei kuitenkaan tarvitse tutustua budoon harjoitellakseen aikidoa. Chiba Sensei selitti tämän haastattelussaan siten, että O-Sensei avasi polun monenlaisille ihmisille harjoitella aikidoa. Heille, jotka oli aiemmin jostain syystä suljettu pois perinteisen budon maailmasta. Aikidon harjoitteluun ei sisällytetty kilpailuja, mikä antaa mahdollisuuden sopeuttaa harjoittelu kunkin omien kykyjen ja ominaisuuksien mukaan, hyödyntämällä heissä piilevää potentiaalia. Jokaisella on mahdollisuus löytää oma aikidonsa ja täyttää oma tehtävänsä omassa elämässään.
O-Sensein ja myös alussa olevan Doshun lainauksen mukaan aikidon opiskelussa ei siis välttämättä tarvitse ensin opetella budoa, koska aikido on enemmän kuin budo ja aikidon päämäärä on jokaisen oma henkinen kehittyminen. Miten tällaista kehitystä voi sitten arvioida? Aikido Journal lehden haastattelussa Kobayashi Sensei kuvailee tunnetta, joka hänelle syntyi, kun O-Sensei heitti häntä: ”Hän oli noin 70-vuotias kun hän opetti minua, mutta edelleen fyysisesti vahva. Kun hänellä oli bokken tai jo, hänen silmänsä muuttuivat erityisen teräviksi. Kun O-Sensei heitti minua, se tuntui siltä kuin voimaa olisi lisätty omaan keskustaan. Kun joku muu heitti, se tuntui pomppivalta pallolta, mutta vain O-Sensein kanssa tuntui siltä, että sinut tuhotaan putoamisen aikana. Se oli todella salaperäistä. O-Sensei vain näytti tekniikat meille, mutta ei selittänyt niiden sisältöä käytännössä ollenkaan.”
Kobayashi Sensein kuvauksesta on helppo ymmärtää, että kun paria heitetään niin riippuen omasta teknisistä ja henkisistä taidoista kysymyksessä saattaa olla vaan parin paiskaaminen tatamiin jossain tietyssä mielentilassa – tai sitten todella voimaannuttava kokemus kahden keskustan välisestä yhteydestä ja niiden välillä siirtyvän voiman ohjaamisesta parien välillä. Tällaiset tilanteet syntyvät kuitenkin vain hetkittäin, ja silloin kaikkien niiden eri asioiden, jotka vaikuttavat parien yhteiseen liikkeeseen täytyy olla kohdallaan. Yksi aikidoharjoituksen päämäärä on herkistyä huomaamaan ne hetket, jolloin tällainen voiman ohjaaminen on mahdollista. Itse haluaisin kutsua tätä hetkeä termillä aiki.
Olen käsitellyt aikia aikaisemmissa blogeissani siten, että se ei ole sidottu tatamiin, dojoon tai edes aikidoon. Aiki voi tarkoittaa yhteyttä esim. koko luomakuntaan ja kaikkeen mikä siihen liittyy ja sen voi tuntea ajasta, paikasta tai fyysisestä etäisyydestä riippumatta. Tällöin aiki laajenee käsittämään kunkin henkilön tavan olla tässä maailmassa ja hetkessä – tavan, jolla asiat, ihmiset ja muut tuntevat asiat ja ilmiöt kohtaavat. Tässä mielessä aikidon voi ajatella aikin harjoittelun kautta olevan tietoisen läsnäolon harjoittelua kaikissa tilanteissa, joita elämässään kohtaa.
Aikia voi harjoitella unohtamalla täysin etukäteen suunniteltujen liikkeiden ja tekniikoiden suorittamisen ja sen, että liikkeen pitäisi päättyä heittoon. Tärkein asia aikin harjoittelussa on ymmärtääkseni ajoitus, jolloin ei tarvitse käyttää voimaa parin horjuttamiseen. Liikkeen suunnan täytyy olla sellainen, johon parin hyökkäyksen voima kohdistuu ja johon hän voi luonnostaan liikkua. Liikkeelle on myös ominaista, että se tapahtuu hetkessä ja liike voi olla nopea tai hidas, mutta ei koskaan tietoinen. Jos tuntee, että liike pysähtyy ja alkaa käyttää voimaa parin hallintaan,tilanne muuttuu kata-harjoitteluksi.
Jos palataan blogin alussa esittämääni kysymykseen, mitä me harjoittelemme siitä eteenpäin kun 4. danin koe on suoritettu. Minun vastaukseni on aiki. Tarvitaanko siihen budoa? Vastaus on kyllä ja ei. On kyllä mahdollista alkaa harjoitella aikia heti alusta lähtien. Ongelmaksi saattaa muodostua se, että vaikka tekniikka olisikin aikin edellyttämällä tasolla, mutta henkinen tietoisuus ei ole, niin harjoittelu muodostuu erilaisiksi etukäteen suunnitelluiksi liikesarjoiksi. Jos taas tekniikka ei riitä aiki tasolle, mutta henkinen kehitys on edistyneellä tasolla niin aikidosta tulee pelkästään muodollisuus tai Chiba Sensein kuvailema elämäntapaharjoitus.
Lähteet:
https://www.aikidoryushinkan.fi/category/blogi/
https://www.facebook.com/groups/1996113260492435/permalink/2717580805012340
http://www.the-davis-aikikai.com/essays/ChibaSenseiReflectionsonBudo.htm
https://www.facebook.com/notes/655804615080560/
https://www.facebook.com/notes/672092200350471/
https://www.facebook.com/notes/655804615080560/
Kuka?
Tom Granström 6. dan Hombu Dojo Aikikai, Tokio
Meido-kan ry:n aikidotoiminnanjohtaja ja hallituksen jäsen
Aikido Ryushinkan seuran pääopettaja
Suomen aikidoliiton teknisen valiokunnan jäsen vuodesta 2018 ja puheenjohtaja vuodesta 2020
Aloittanut aikidon harjoittelun Meido-kanissa vuonna 1987, harjoitellut sitä ennen judoa Chikarassa
Harjoitellut aikidon ohella myös iaidoa ja kendoa