Nuorempana minulle ei ollut väliä, kuka opetti ja missä. Olin aina valmis menemään harjoituksiin. Yhdessä vaiheessa harjoittelin kolmea lajia yhtä aikaa: aikidoa, kendoa ja iaidoa – kahdeksan treeniä viikossa. Nykyisin sekä fyysinen että henkinen puoleni vaativat molemmat tulla ravituksi harjoituksissa. Mitä kauemmin olen harjoitellut, sen tärkeämpää minulle on olla selvillä siitä, miksi ja millä tavalla haluan harjoitella ja käyttää omaa aikaani. Jokaisella pitäisi olla vastaus kysymykseen – miksi harjoittelen? Minulta kysyttiin tämä kysymys äskettäin. Huomasin vastaavani, ilman miettimistä, että oppisin mahdollisimman paljon. Vaikka vastaukseni olisi ollut, että harjoittelu on hyvä mahdollisuus tavata ystäviä, eikä sillä ole sen suurempaa vaikutusta omaan elämääni, se on hyvä tiedostaa itselleen..
Eri aikidotyylien monimuotoisuus on hyvän ja eläväisen seuran merkki. Harjoiteltavat tyylit voivat ulottua tanssin kaltaisesta liikkeestä aina eri taistelulajien harjoitteisiin. Tanssin kaltaisessa aikidossa uke antaa parille energiaa hyökkäyksen muodossa niin kuin se olisi lahja, ja nage käyttää tätä energiaa molempien liikkeeseen. Yhteistä kontaktia pidetään yllä sanallisesti, joskus myös kesken harjoitusten ja lopuksi kenties halaamalla. Toisessa ääripäässä ovat eri taistelulajien tekniikat, niveliin kohdistuvat lukot, väännöt, lyönnit, potkut, sidonnat, kuristukset ja suunnattu voimankäyttö, joilla voidaan hallita uken liikkumista. Lopuksi voidaan vielä näyttää, että tästä kun lyödään, niin uke on varmassa hallinnassa. Näiden ääripäiden välistä jokainen löytää oman paikkansa ja tyylinsä. Kun oma tyyli on löytynyt, sen myötä löytyy myös samanhenkisiä harjoittelijoita, joiden kanssa voi edelleen syventää oppimista.
Ennen aikidon aloittamista vuonna 1987 Meido-kanissa olin harjoitellut judoa Chikarassa n. 10 vuotta. Judon jälkeen aikidon harjoitteleminen tuntui hitaalta ja tekniikoiden tekeminen parin kanssa etukäteen sovitulta koreografialta. Parien kesken ei myöskään ollut minkäänlaista kilpailua, eikä voittamisen tunnetta. Tämä kuitenkin kiehtoi minua erittäin paljon judon kilpailuhenkisyyden jälkeen. Seuraavana vuonna tapasin ensimmäisen kerran Endo sensein. Siitä hetkestä lähtien tiesin, että haluan opetella hänen aikidoa ja siitä lähtien olen seurannut hänen opetustaan. Endo sensei tutustutti minut uuteen termiin, kimusubi (氣結び). Hän sanoi, että se tarkoittaa solmua (yhteys), joka sidotaan ystävien välille ja samalla tavalla pitäisi harjoitella hänen aikidoaan.
Japanilaiseen tapaan hän ei sen enempää avannut kimusubin merkitystä, mutta ymmärsin sen tarkoittavan sitä, että ensimmäisestä hetkestä lähtien on pyrittävä pitämään kontakti pariin. Tein silloin päätöksen, jolla oli vaikutusta omaan harjoitteluun, että en koskaan pysäytä nagen liikettä ellei se ole minulle vaarallinen. Myöhemmin opiskelin lisää kimusubista. Mitä pidempään uke pystyy pitämään kontaktin nagen liikkeeseen, sitä korkeammalla taitotasolla uken katsotaan olevan. Ja toisinpäin, jos kontakti häviää, joko uken tai nagen toimesta, niin tätä pidetään taitamattomuutena. Perusliikkeitä pitää harjoitella jatkuvasti ja riittävän pitkään siten, että uken ja nagen roolissa tasapaino säilyy, selkä osataan pitää suorassa joustamalla jaloista ja liikkeet tehdään riittävällä rentoudella. Jäykkä liikkuminen johtaa ennenaikaiseen väsymiseen ja tulee tarve hallita liikettä oman tahdon mukaisesti voiman käytöllä.
Kun uke ja nage molemmat haluavat ylläpitää kontaktia liikkeessä voidaan puhua siitä, että molempien tahtotila eli ki (氣) on yhdistynyt. Samalla liikkeeseen muodostuu ki-no-nagare (気の流れ) eli virtaava liike tai ainakin ymmärrys siitä, mitä se on. Jos molemmat vielä hengittävät samaan tahtiin (sisään-ulos) niin pari on saavuttanut tilan, jota kutsutaan nimellä kokyo (呼吸). Tällaista tilaa voi olla vaikea saavuttaa paitsi sellaisen parin kanssa, joka sopii täydellisesti omaan henkiseen ja fyysiseen kokonaisuuteen. Katselen usein alla olevan linkin takana olevaa hip-hop tanssivideota ja mietin, että itse asiassa he toteuttavat yllä olevaa määritelmää täydellisesti.
Scream – Usher / Hilty & Bosch Showcase Locking & Popping / 310XT Films / URBAN DANCE CAMP
Sillä ei ole mitään tekemistä aikidon kanssa, jossa tarvitaan myös fyysinen kontakti pariin. Heidän esityksensä on kuitenkin vaatinut samanlaista keskittymistä ja kärsivällisyyttä opetella kaikkien liikkeiden perustekniikat ja soveltaa niitä musiikkiin samalla tavalla kuin aikidon jiuywazassa (自由技).
Aikidon harjoitteluun kuuluvat myös lukot, joista monet ovat peräisin Daito-ryu tekniikoista. Liikkeen myötä lukkojen pitää säilyä osana aikidon harjoittelua, mutta niidenkin pitää muuttua uken hallinnasta osaksi liikkeen virtaavuutta, mutta samalla tehokkuudella.
Muko (Takeo) Nishikido, kertoo artikkelissaan Bujutsu – Aiki and the Bujutsu of Love (kääntänyt Christopher Li) siitä, miten hän on oppinut Daito-ryu Aiki-jujutsu Kodokanin perustajalta Kodo Horikawa senseiltä käsitteen aiki (合気). Hänen mukaansa tekniikoiden harjoittelu koostuu oman voiman käytöstä eli egosta ja ki-voiman käytöstä eli egon vastakohdasta. Harjoittelussa voimaa pystyy soveltamaan milloin vain, mutta aikin ymmärtäminen ja sen käyttö vaatii pitkän ja intensiivisen harjoittelun (alkuperäisessä tekstissä lause: must pass through this world of severity). Jos oppilas seuraa opettajansa neuvoja, ja opettelee perustekniikat oikein, voimankäytön pitäisi loppua kolmen vuoden harjoittelun jälkeen ja ymmärryksen ki-voiman käytöstä alkaa kehittyä. Fyysisen ja ki-voiman keskipisteessä on tyhjyys ( 無). Tyhjyys tarkoittaa sitä, että sieltä käsin ei pysty tekemään mitään, koska tyhjyydessä ei ole mitään. Kun tämän pisteen saavuttaa omassa harjoittelussaan, siitä on kaksi mahdollisuutta jatkaa. Jos on tyytyväinen itseensä, oppiminen pysähtyy. Jos jatkaa eteenpäin opetellen ki-voiman käyttöä etenee syvempään tietoisuuteen, joka on oppimisen kannalta täysin uusi maailma ilman rajoja.
Artikkelissa kuvataan myös keskustelu aiki sanan merkityksestä opettajan (Horikawa) ja oppilaan (Nishikido) välillä. Oppilas kysyy opettajalta, mitä on aiki? Opettaja on hetken hiljaa ja vastaa, että aiki lausutaan kirjoitusasusta huolimatta ki wo gassuru. Artikkelin kääntäjä Christopher Li huomauttaa, että opettaja näyttää erottavan awaseru (合わせる) ja gassuru (合する) toisistaan. Awaseru termiä käytetään yleisesti nykyaikaisessa aikidossa tarkoittamaan ennalta sovitusta tai harmonisoitumista vastustajan kanssa. Gassurua käytetään tässä yhteydessä kuvaamaan oman kehon sisällä tapahtuvan yin-yang yhdentymistä ilman yhteyttä vastustajaan. Christopher Lee huomauttaa, että O-sensei käytti myös samanlaista lausuntaa ennen sotia julkaistuissa teoksissa aikista, joissa kuvataan perinteisen kiinalaisen mallin mukaista yin-yang (taivas-maa) voimien yhdistämistä omassa kehossa.
Alkeiskurssin jälkeen alkaa kimusubin harjoittelu, jonka pitäisi johtaa rentoon ja virtaavaan tekniikkaan yhdessä parin kanssa. Mihinkään tyyliin, opettajaan ja harjoittelupareihin ei saisi kuitenkaan jäädä pysyvästi kiinni, vaan kaikesta pitää pystyä liikkumaan eteenpäin fyysisesti ja henkisesti. Tämä voi johtaa siirtymiseen aiki-tasolle, jossa oppiminen tapahtuu ilman yhteyttä pariin. Monet japanilaiset vanhemmat opettajat, jotka ovat harjoitelleet koko elämänsä sanovat, että he ovat vielä vasta-alkajia verrattuna O-senseihin tai Sokaku Takedaan. Aikidon tekninen harjoittelu on eri asia kuin matka, jota kuvataan termillä shugyo (修行). Se tarkoittaa matkaa, jossa käytät taitavasti mieltä ja älyä kohti henkistä päämäärää.
Aikidossa oppiminen kestää koko elämän, jos niin haluaa. Jotkut pysähtyvät matkan varrelle sellaiseen kohtaan, joka tuntuu heistä mukavalta ja heille itselleen riittävältä tai sitten he lähtevät aivan omaan suuntaansa. Jos jatkaa oppimista pidemmälle ehtineiden mallin mukaisesti, motiivit harjoitteluun voivat muuttua ajan kuluessa, mutta oppimista tapahtuu jokaisessa kohtaamisessa salissa ja salin ulkopuolella
19.2.2024
Tom Granström
Viitteet
https://aikidocenterla.com/blog
Shugyō and Keiko Martial Arts Practice
Ai no Bujutsu – Aiki and the Bujutsu of Love