Sana aiki mainitaan useissa eri japanilaisperäisissä taistelutaidoissa (武道,budo). Tässä blogissa pohditaan, tarkoittaako eri taistelutaitojen yhteydessä esiintyvä aiki samaa. Jos eri yhteyksissä esiintyvä aiki tarkoittaa eri asioita, niin miten nämä aikit eroavat toisistaan? Jos ne tarkoittavat samaa, niin mitä sana oikein tarkoittaa?
Sana aiki kirjoitetaan samoilla kanji-merkeillä eri yhteyksissä. Alla on esimerkkejä sanan kirjoitusmuodoista eri yhteyksissä. Esimerkiksi sana aikido muodostuu kolmesta japanin kielen kiinalaisperäisistä kanji-merkistä ja sisältyy myös Endo sensein omaan kimusubi-aikidoon.
大dai : 東 tō : 流 ryū : 合 ai : 気ki : 柔 jū : 術 jutsu :
合 ai : 気 ki : 道 dō :
気ki: 結musu : びbi : 合 ai : 気 ki : 道 dō :
Daito ryu aikijujutsun yksi tunnetuimmista opettajista oli Takeda Sokaku (武田 惣角,1859 -1943), jonka kanssa aikidon perustaja Ueshiba Morihei (植芝盛平, 1883 – 1969) harjoitteli yhdessä eri aikoina yli 20 vuotta. Nykypäivän jujutsu ja aikido ovat molemmat kehittyneet Daito-ryu aikijujutsusta. Joissain Daito-ryu aikijujutsu koulukunnissa edelleen opetetaan myös pehmeämpää aiki-no-jutsua. Takeda määritteli aikin seuraavalla tavalla: ”aikin salaisuus on voittaa vastustaja henkisesti yhdellä silmäyksellä ja voittaa taistelematta. Aikalaistensa mukaan Takeda hallitsi jumalallisella taituruudella aikaa ja tilaa (oma tulkintani on, että tämä tarkoittaa ajoitusta) ja hänellä oli kyky nähdä pariensa tulevat ja menneet ajatukset sekä muita tarkemmin selittämättömiä maagisia voimia.
Useissa eri japanilaisissa budolajeissa mainitaan sana aiki, ja se esiintyy ensimmäisen kerran japanilaisessa jumaltarustossa (Kojiki, 古事記) vuodelta 712. Teokseen on kerätty yhteen siihen asti tunnettu japanin historia. Kojikin voidaan sanoa vastaavan jollain tavalla kreikkalaisten mytologioita, jotka taas ovat peräisin 900 -800 luvulta ennen ajanlaskun alkua. Aiki mainitaan Kojikissa ensimmäisen kerran kahden jumalan välisessä kohtaamisessa seuraavalla tavalla: toinen jumalista otti toista kädestä kiinni kuin olisi pitänyt riisin kortta kädessään ja tällä otteella heitti toista.
Aikido on joskus käännetty suomeksi lauseella: ”harmonisen voiman tie”. Se on hyvä käännös siinä mielessä, että molempien tekijöiden voimat yhtyvät samaan suuntaan ohjatuksi liikkeeksi. Voimat eivät asetu toisiaan vastaan. Aikidossa hyökkäykseen ei koskaan vastata hyökkäyksellä tai voimankäytöllä, vaan jatkamalla liikettä siihen suuntaan, joka on liikkeen voimalle luonnollisin. Tästä säännöstä on tietenkin poikkeuksia, riippuen siitä minkälaista aikidoa harjoitellaan. Aikidon harjoittelussa vallitsevat keskinäiset yhteisesti sovitut säännöt. Niitä ovat kunnioitus, väkivallattomuus, harjoitusparin voimankäytön ohjaaminen itsestä poispäin, hyökkäystahdon häivyttäminen ja yhteinen tavoite kehittyä henkisesti ja fyysisesti.
Tutustuin Endo-Sensein aikidoon heti aikidoharjoitteluni alussa. Siinä minua viehättivät seesteisen kauniit liikkeet ja sisäinen voima. Kaikki liikkeet tuntuivat tapahtuvan ilman ylimääräistä voiman käyttöä. Alussa Endo-Sensei käytti opetuksessaan paljon termiä (kimochi, 気持ち). Suoraviivainen käännös tarkoittaa olosuhteista riippuvaista tietynlaista tunnetilaa. Alussa oli erittäin vaikeaa ymmärtää, miten tämä termi liittyy aikidon harjoitteluun. Olen mielestäni ymmärtänyt asian vasta viime aikoina.
Alusta lähtien Endo-sensei nimesi oman aikidonsa kimusubi-aikidoksi (気結び). Hän kertoi esimerkkeinä omista harjoittelunsa alkuajoista, että oli joutunut pyytämään parejansa olemaan mukana suoritettavassa liikkeessä, koska muuten sitä oli ollut mahdoton tehdä yhdessä. Uskon, että tämän esimerkin tarkoituksena oli osoittaa, että aikidoa ei voi tehdä voimalla tai pakottamalla.
Tähän päivään mennessä Endo-sensein opetuksen tuloksena kimusubi–aikido yhteisöön kuuluu tuhansia harjoittelijoita ympäri maailmaa (oma arvio). Erilaisia aikidotyylejä on kehitetty useita riippuen siitä, ketkä ovat opiskelleet O-sensein kanssa ja mihin aikaan.
Siitä lähtien kun tapasin Endo-sensein olen harjoitellut kimusubi-aikidoa. Mielestäni sen perustana on parien välille muodostuva yhteyden tunne ja molempien pyrkimys tietoiseen läsnäoloon. Kun yhteys löytyy, harjoittelusta tulee yhteinen kokemus, joka parhaimmillaan tuntuu melkein yliluonnolliselta. Tällaisessa vuorovaikutuksessa aikidolle asetetut tavoitteet tuntuvat täyttyvän kuin itsestään. Jos tällaista yhteyttä ei löydy, harjoittelusta tulee helposti kaveriaikidoa. Sen tavoitteeksi muodostuu helposti hyvän mielen saavuttaminen, eikä itsensä altistaminen uusille tilanteille, jotka vaativat oppimista aikidon keinoin. Näitä ovat esim. oppimishalu, itsensä alttiiksi asettaminen ja intensiivinen keskittyminen käsillä olevaan tilanteeseen sekä egon lakaiseminen pois oppimisen tieltä.
Kaveriaikido on erittäin miellyttävää ja sitä ei pitäisi missään nimessä vältellä, mutta ei myöskään ole viisasta harjoitella koko ajan samalla tavalla. Budolajien opiskelu kestää koko elämän. Joissain perinteisissä budolajeissa harjoitteluvuosien mukaan noustaan aina uudelle tasolle, jossa on määritelty hyvin tarkasti eri tasolla opeteltavat tekniikat. Aikidossa määritellään oppimistavoitteet ainoastaan 4. daniin asti. Uusissa dan-graduointivaatimuksissa ehdotetaan 4. danin kohdalla tavoitteiksi muun muassa aikidon yllätyksellisyyttä niin, ettei harjoituspari pysty aavistamaan tulevaa liikkeen suuntaa tai siihen liittyvää aikomusta.
Oman käsitykseni mukaan – ja se erottaa aikidon monista muista budo- ja taistelulajeista – kun tekniset tavoitteet on täytetty eli vyökokeet ovat suoritettu harjoitellaan vain aikia.
Tällaisen harjoittelun ongelmana on se, että vaikka kaikki aikidotekniikat ovat itseasiassa aikin harjoittelua, siihen olemassa hyvin vähän, jos ollenkaan, hyviä harjoitteita. Itse ajattelen suoritettavan liikkeen olevan lähellä aikia, jos parini ei ehdi tai pysty itse ottamaan tasapainoaan takaisin horjutuksen jälkeen, ja siten itse määräämään ukemin suunnan ja ajoituksen. Vähän kuin liukastuisi jäällä: tasapaino ja suuntavaisto häviävät. Erotuksena kuitenkin se, että alastulo aikidossa tuntuu luonnolliselta ja turvalliselta.
Osallistuin Saotome sensein leirille 2018 Floridassa, USA:ssa. Hän sekä opetti että näytti käytännön harjoituksia aiki-tekniikoista. Kirjoitin leiristä blogiini 11.3.2018 ”Aikido (合気道), Aiki (合気) ja Kimusubi (気結び)”. Olen edelleen samaa mieltä aikin sisällöstä ja merkityksestä (linkki viiteluettelossa). Kirjoitin aikaisemmassa blogissani, että aikin harjoittelu on helpointa sellaisten harjoitusparien kanssa, jotka tuntevat toisensa hyvin monien vuosien ajalta. Aikin harjoittelu itsessään taas ei kuitenkaan edellytä parin tuntemista tai erityistä yhteistä tunnetta vaan aiki on universaalia.
Aikin harjoittelu vaatii oman kokemukseni mukaan kimusubi–aikidon tuntemista ja harjoittelua – vasta harjoiteltuaan riittävästi tällä tavoin voi alkaa ymmärtää aikin käsitettä. Budon opiskelussa kuitenkin jokainen opeteltava taso muodostuu aina seuraavalla tasolla jonkinlaiseksi ongelmaksi, koska kaikki aikaisempi pitää pystyä unohtamaan, jotta voi siirtyä eteenpäin.
Tai ehkä oikeammin, tekniikan muodollisesta suorittamisesta on tarpeen edetä enenevässä määrin tietoiseen läsnäoloon, käsillä olevan tilanteen kuunteluun ja tekemisestä tilanteen flown seuraamiseen ja ohjaamiseen ilman voimankäyttöä. Tätä kuvastaa hyvin runo, jolla Hoshina Chikanori (保科 近野里,1830-1903) siirsi koko Daitoryu aikijutsun perinnön oppilaalleen Sokaku Takedalle.
People, do they know?
Though you may strike the flow of a river
no mark is left on the water
29.03.2020
Tom Granström
Kristiina Manderbacka on osallistunut tämän blogin kirjoittamiseen kommentoimalla tekstiä ja ehdottamalla muutoksia
Viitteet:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Aikido
https://en.wikipedia.org/wiki/Dait%C5%8D-ry%C5%AB_Aiki-j%C5%ABjutsu
http://www.daito-ryu.org/en/prior-to-the-19th-century.html
https://en.wikipedia.org/wiki/Kojiki’